10. huhtikuuta 2009
9. huhtikuuta 2009

Alexander Wang Brenda Zip Bag <3
Ensin en juurikaan pitänyt tästä, mutta beigenä laukku on oikein soma. Sara kuvasi laukkua osuvasti: se on kuin koru, jonka sisään voi laittaa tavaroita. Tajusin reilu viikko sitten, etten omista yhtäkään pikkulaukkua. Tämä olisi oiva tyhjän tilan täyttäjä. Myös Filippa Kn pikkulaukut tuntuvat houkuttelevilta..
Viimeisen viikon aikana sekä henkilökohtaisessa elämässäni, kaveripiirissäni sekä koulussa on tapahtunut kaikkea mahdollista. Pidän matalaa profiilia vielä ehkä muutaman päivän ja yritän selvittää mitä aion asioille tehdä.
Kuva: www.madisonlosangeles.com
Tunnisteet: I desperately need
3. huhtikuuta 2009
Koska kaikki vaalea alkaa näyttää keväisin taas ihanan freshiltä, olen taas alkanut pitämään vaaleista farkuista. Pillit jatkavat voittokulkuaan omassa puketumisessani - jos olisin noin 10cm pitempi, voisin käyttää ultaleveitä lahkeita matalien kenkien kanssa. Nyt voisin käyttää niitä korkeiden korkojen kanssa, mutta kun en käytä arkena korkkareita. Damn.
-Sä oot äiti vihdoin tajunnu, kuinka hyvältä pillit näyttää!
-Joo. Mulla on niin paljon suht leveitä lahkeita, eihän niitä voi nykyään käyttää. Tai voi, mutta mä kärsin niissä!
Tajusin, kuinka helppoa on olla näin nuori. Nykyään valmistetaan paljon pillifarkkuja ja vähemmän suoria lahkeita. Äitini on pian 51 vuotta, joten ihan pillit eivät ehkä ole kaikkein paras vaihtoehto.

Ylimmän ja alimman kuvan farkut ovat oikeastaan täydelliset. Väri on sopivan kulunut ja reiät polvissa tuovat sopivaa asennetta. Niitit takapuolessa ovat aika hauskat ja sopivat yllättävän kauniisti yhteen vaalean denimin kanssa, mutta miten noilla voi istua?! Isäni ei tiedä mitään kamalampaa, kuin auton nahkapenkkiin painautuneet kolot farkkujen niiteistä. Hui.
Illalla menen 50-vuotiaan äitini kanssa yhden liikkeen 2v muotinäytökseen Vaasan cooleimpaan yökerhoon. Laitan päälle jotain jännää, varmaankin Filippa Kn ihanan trikoomekon. Jos vain ennätän, muistan & jaksan, niin yritän ottaa asusta kuvan.
Mitä te tykkäätte?
Kuvat: www.style.com/thesartorialist, www.jakandjil.com/blog

2. huhtikuuta 2009
1. huhtikuuta 2009
29. maaliskuuta 2009
Jokainen varmaan muistaa Yves Saint Laurentin kevätmalliston 08. Se oli näytös, jolloin harmaasta collegepaidasta tuli tyylikäs. Olen aina rakastanut asuja, joissa maskuliinisuus kohtaa feminiinisyyden. Muistan isäni collegepaidat 1990-luvulta - niitä käytettiin silloin joka paikassa, nykyään lähinnä urheillessa. Toisaalta olen myös varma, että jokainen meistä rakastaa pientä rentoilua silloin tällöin. Nyt olen taas alkanut pitää niistä, tosin eivät ne kaikki näytä hyvältä vieläkään.

Ihastelin lauantaina Tiger of Swedenin miesten collegepaitaa. Paita oli saanut selviä vaikutteita YSLn puserosta; malli oli kutakuinkin sama ja rinnuksessa oli kirjaimet T J - allekain tietysti. Hinta ei ollut kovin paha, 79e, joten ehkä käyn sen vielä hakemassa. Se oli varsin suloinen tapaus mustien farkkujen kanssa, kesällä se sopisi farkkushortsien kaveriksi.
Kuvat: www.style.com, omat arkistot

26. maaliskuuta 2009
Pari tämän hetken tärkeintä ostosta!

Metsästin vastavalosuojaa ensin täältä kaupoista, mutta kun sitä ei löytynyt, niin päätin tilata sen netistä. Keskustelufoorumien perusteella sen pitäisi sopia kamerani perusputkeen jota käytän huomattavasti useammin kuin pitkää objektiivia, mutta Maitolaituri ei asiasta mainitse. Toivotaan kuitenkin, että se sopii! Kaveri sanoi, että Maitolaiturilla on nopea toimitus, onneksi.

Huusin Auroralta mustan Levi'sin farkkuhameen, senkin pitäisi tulla muutaman päivän sisällä! Tajusin mitata itseni vasta huudon jälkeen, joten täytyy sanoa samaa, kuin edellisen kohdalla - toivottavasti se sopii! Jos ei, niin laitan sen luultavasti eteenpäin.

Tunnisteet: Mine